AAC Global Blogi

Kieli- ja koulutusasiantuntijoidemme laatimaa maksutonta sisältöä innostamaan ja opettamaan

toukokuuta
31

AAC Global kertoo talouskehityksensä olleen vahvaa vuonna 2017

Wide_image_19

 

AAC Globalin (konserni) liikevaihto kasvoi vuonna 2017 lähes kahdella miljoonalla eurolla 15,9 miljoonaan euroon. Myynnin lisäksi myös kannattavuus parani, ja käyttökate oli 1,1 miljoonaa euroa.

”Osallistuimme viime vuonna moniin suuriin tarjouskilpailuihin, ja iloksemme asiakkaat useilta toimialoilta, kuten valmistavasta teollisuudesta, rakennusalalta, koneenrakennusteollisuudesta ja julkiselta sektorilta, valitsivat meidät. Asiakkaamme arvostavat sitä, että he pääsevät hyödyntämään laajaa toimittajaverkostoamme omien sisäisten asiantuntijoidemme lisäksi. Näin he löytävät toimialakohtaista asiantuntemusta kaikkiin tarpeisiinsa”, sanoo monikielisten viestintäpalvelujen johtaja Leena Peltomaa.

AAC:n toimitusjohtaja Petri Lehmus: ”Tuloksia katsoessani kohokohta minulle on se, että yli kolmannes liikevaihdostamme tuli Suomen ja Ruotsin ulkopuolelta. Tämä on hyvin positiivista kehitystä, koska se osoittaa, että voimme kilpailla ja menestyä hyvän asiakaspalvelumme avulla niilläkin markkinoilla, joilla emme ole fyysisesti paikalla.”

 Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Lehtomäki sanoo: ”On ollut hienoa seurata ja tukea AAC Globalin hyvää kehitystä viime vuonna. Viimeaikaiset onnistumisemme globaaleissa tarjouskilpailuissa ovat olleet positiivinen merkki siitä, että asiakkaat arvostavat asiantuntemustamme ja osaamistamme. AAC konserni saavutti vuoden 2017 tavoitteensa, ja tämän vuoden ensimmäisten kuukausien perusteella tulevaisuus näyttää positiiviselta.”

 Uusi omistaja ja yritysosto vuonna 2016 antoivat AAC:lle tilaisuuden järjestellä ja kehittää organisaatiotaan. ”Aloimme toteuttaa uutta strategiaamme viime vuonna, ja tähän mennessä saadut tulokset osoittavat, että olemme oikealla tiellä. Asiakkaamme tietävät, että he voivat luottaa meihin kaikessa, olipa kyse 10 000 sanan teknisen dokumentaation kääntämisestä 27 kielelle tai e-learning-sisällön suunnittelusta ja tuottamisesta työntekijöille maailmanlaajuisesti”, Lehmus lisää.

 Lisätietoja saa AAC:n toimitusjohtajalta Petri Lehmukselta puhelimitse numerosta +358 40 759 3615 tai sähköpostitse osoitteesta etunimi.sukunimi(at)aacglobal.com.

Tilaa uutiskirjeemme!

 

Uutiset AAC Global

AAC Global news

AAC Global news

AAC Global news

Tilaa uusimmat blogijulkaisumme!

Blogien aiheet

Katso kaikki